Geriatrian professori Esa Jämsen, HY
Ajatuksia ikääntymisestä
Helsingin yliopiston geriatrian professori Esa Jämsen muistuttaa, ettei pelkkä kalenteri-ikä kerro ihmisestä laisinkaan kaikkea. Saman ikäisten iäkkäämpien terveydentilassa, toimintakyvyssä, psyykkisissä voimavaroissa ja kognitiossa on paljon vaihtelua.
”Lääkärin pitää olla kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena, ei vain ihmisen iästä”, Jämsen sanoo suoraan ja pohtii sitten:
”Kun kysytään opiskelijoilta, kuinka suuren prosenttiosuuden 75 vuotta täyttäneistä he arvioisivat asuvan hoivakodeissa, on tyypillinen vastaus noin 25 prosenttia. Se on hurja luku siihen nähden, että moni 75-vuotias on vielä erittäin hyvässä kunnossa, ja oikea vastaus on noin 5 prosenttia. Julkinen ilmapiiri luo todellisuutta pessimistisemmän kuvan, ja harmillisen usein julkiset päätökset viestivät ikääntymisestä hoivakotiin päättyvänä alamäkenä”.
Yksilökohtaisia on paljon eroja, mutta keskimäärin iäkkäät voivat koko ajan paremmin. Myös moni ikään liittyvä näkemys on tänä päivänä vanhentunut. Ääripäät eriytyvät tässäkin – osa on elämänsä kunnossa, ja osa todella huonokuntoisia.
Geriatrin näkökulmasta on kuitenkin useita tekijöitä, joilla ikääntyvän terveyteen ja toimintakykyyn voi vaikuttaa. Totta kai ikääntyminen tuo tiettyjä murheita tullessaan, mutta alamäkeä voi ehdottomasti loiventaa. Olennaista olisi puuttua eteen tuleviin terveyshuoliin nopeasti. Avun tarpeen ajantasaisuus on sekä yhteiskunnan että ikääntyvien itsensä kannalta tärkeää.
”Ravitsemustilaan on mahdollista vaikuttaa paljonkin. Samoin fyysiseen suorituskykyyn, lihasvoimaan, liikkumiseen ja tasapainoon”, Jämsen listaa ja toteaa liikkumisen vähenemisen olevan noidankehä, jota kannattaa viimeiseen asti välttää.
Jos ikääntyvä kohtaa sairauksia tai toimintavajeita, on lääkkeeksi tarjolla useita kompensaatiokeinoja ja apuvälineitä. Niitä pitäisi Jämsenin mielestä käyttää huomattavasti totuttua useammin. Valitettavasti meillä Suomessa on jonkin verran myös kuntakohtaisia eroja, jotka asettavat iäkkäitä eriarvoiseen asemaan keskenään eikä alueellinen yhdenvertaisuus näin ollen toteudu.
”Eräässä Duodecimin tutkimuksessa havaittiin, että muistisairauksia oli tietyillä alueilla enemmän kuin toisilla. Alueelliset erot eivät kuitenkaan selity sillä, että muistisairauksia olisi tietyillä enemmän, vaan kyse on diagnosoinnista. Varhainen diagnosointi on tärkeää, ja jos palveluissa on viiveitä, voimme auttaa sairastunutta vähemmän”, Jämsen sanoo.
Geriatria lääketieteen erikoisalana hoitaa vanhoja, monisairaita ja toimintakyvyltään heikentyneitä ihmisiä. Haastavan alasta tekee useat päällekkäiset asiat, jotka vaativat hoitavalta taholta samanaikaisesti huomiota. Jämsen kuvaa hoitoa ongelmanratkaisuksi, jossa akuutein oire ei ole välttämättä ainoa totuus. Iäkkäällä potilaalla on harvoin vain yksi oire, ja kaiken pitäminen rinnakkain mielessä on hoitavalle lääkärille haastavaa. Samalla on punnittava mikä on järkevää, ja mikä ylipäätään mahdollista.
”On toki palkitsevaa, kun vyyhti lähtee purkautumaan. Tällaista ajattelua toivoisin näkevän useamminkin lohduttoman alamäkiajattelun sijaan.”
Mikä on normaalia ikääntymistä…
”…Ja mikä ei?”, Jämsen pohtii ja selittää biologisten vanhenemismuutosten etenevän hitaasti. Mikäli vanhuksen terveydentila muuttuu nopeasti, ei sairauden mahdollisuutta voi poissulkea.
Jos iäkäs kaatuilee tai paino alkaa laskea, pitäisi huolen herätä.
”Ja edelleen palaan tähän heterogeenisyysasiaan ja ajatukseen useista samanaikaisista terveysongelmista. Me käytämme opetuksessa jäävuorivertausta. Ongelma tai oire, joka näyttäytyy päällimmäisenä, on yleensä se näkyvin, mutta iäkkään kohdalla pitää penkoa myös pinnan alta. Tämä viesti koskee ennen kaikkea iäkkään läheisiä. Jos iäkäs läheinen joutuu sairaalaan, pitää miettiä, mitkä ovat niitä asioita, mistä pitää viestiä, että oikea diagnoosi löytyy.”