Teksti psykologi, fil.lis. Pirkko Lahti
Kaija Koo on kaikkea näitä, ja myös häntä esittänyt Oona Airola otti roolin erinomaisesti. Niin otimme mekin noin satakunta Geroclubin kutsumaa katsojaa. Ennen elokuvaa nautimme pikkusuolaista ja makeaa ja riensimme täyttämään Tennispalatsin katsomoa.
Keskustelin monen katsojan kanssa odotuksista koskien elokuvaa tai kesää tai jopa elämää. Suurin osa ihmistä oli saanut kutsun Helsinki Mission kautta ja osa jopa kutsuna kotiin. Kutsu oli ilahduttanut kaikkia.
Tapasin ihmisiä anonyymeinä, koska en kokenut aivan luontevana tiedustella nimiä. En myöskään ottanut valokuvia. Kerroin toki, että kirjoitan Geroclubin kotisivulle juttua. Airaksisen Anita ja Jukka kuitenkin esittelivät itsensä ja toivoivat rohkeasti kuulevansa ja näkevänsä, mitä se riettaus oikein on. He uskoivat elokuvan kertovan uskalluksesta elää tässä ja tänään sitä, mitä on aina halunnut. Voi olla myöhäistä huomenna sadatella, että en sitäkään kokenut. Rohkeutta mennä ja osallistua on vanhusten elämää. Eeva Väänänen- Silen on aktiivi kuntosali ja jumpparyhmien osallistuja. Kun hän lähes päivittäin käy Kampissa, oli elokuviin tulo luontevaa. Hänestä oli jännää odotella, mitä elokuvassa tapahtuu ja hän uskoi kokevansa jotakin uutta.
Olihan elokuvaa odottavissa myös yhteisen hierojan odotussalissa tapaamani ystävä ja jatkoimme hoitopalvelujen osoitevaihtoa edelleen. Kaarina Thomsen on eläväinen osallistuja, joka tulee ja menee ja osallistuu ja pitää muutenkin huolta itsestään. Hän kuten edellä haastatellutkin ovat ns. mallivanhuksia: Sellaisia, jotka arvostavat itseään, huolehtivat niin kehostaan kuin mielestään. Tänään oli sosiaalisten suhteiden rakentamishetki.
Kolmen aktiivivanhuksen, siis yli 80 v ikäisen ja yksin asuvan kahvipöydässä kuulin tämän kesän ohjelmista: Siihen kuului retkeilyä luonnossa, kävelyä ja grillaamista, mökillä ja torilla käyntiä ja palvelutaloissa laulu- ja runokeikkojen vetämistä. Keppi oli vain tukena ja juuri sairastetut taudit oli selätetty. Ihanan energiavirran ympäröimänä kerroin heille Geroclubin toiminnasta vähän, en kuolettavan pitkästi. Parilta muulta opin, että on oltava uskalias, on oltava sinut itsensä kanssa ja elää omana itsenään, sanoi Turusta pääkaupunkiin muuttanut katsoja. Sitä toteutetaan, mitä haluaa. Se on elämän motto!
Elokuvan jälkeen kuulin, että kivaa oli ja elokuva viihdytti. Hieman päiviteltiin Kaija Koon kokemaa raskasta elämää. Tarjoilu oli kuulemma hyvää ja että vielä mennen tullen oli tarjoilua. Oli etkot ja jatkot. Suuri kiitos kaikille Gertoclubin hallituksen naisille.
